Myynnin ja taloushallinnon työkalut CRM-ohjauksella

Liity mukaan viisaaseen taloushallinnon verkostoon.

WiseEconomy on pitkälle automatisoitu taloushallinnon järjestelmä, jonka toiminnallisuuksien käyttö yhdessä WisePlatformin muiden työkalujen kanssa täydentävät toisiaan. Kaikki oleellinen tieto esimerkiksi myyntiliidistä sopimukseen ja sopimuksesta myyntilaskuun sekä kirjanpitoon löytyvät näin samasta järjestelmästä, samoilla käyttäjätunnuksilla ja logiikoilla.

WiseEconomyn käyttö tuo yritykselle monia erilaisia hyötyjä ja esimerkiksi tapahtumaketjujen seuranta on helppoa. WiseEconomy kommunikoi yhdessä WisePlatformin muiden ominaisuuksien kanssa, ja ne jakavat tietoa keskenään järjestelmän sisällä.

WiseEconomyn käyttöönotto edellyttää toimia järjestelmän eri osa-alueilla. Järjestelmän hyöty korostuu kuitenkin tässä vaiheessa, sillä tieto täytyy syöttää vain kertaalleen. Tämän jälkeen tiedot välittyvät automaattisesti järjestelmän eri osiin.

WiseSales osana WiseEconomya

WiseEconomyn toiminnallisuuksien kannalta tärkeitä myynnin työkaluja ovat WisePDM (tuotehallinta), WiseDeal (sopimushallinta), WiseEcommerce (verkkokaupparatkaisut), WisePOS (kassaratkaisut) sekä kaikki WiseEconomyn osa-alueet: WiseInvoice, WiseBill, WisePay ja WiseAccounting. Kaikista näistä myynnin tapahtumat siirtyvät automaattisesti taloushallinnon järjestelmään.

WiseCRM osana WiseEconomya

WiseCRM -asiakkuudenhallinta kokoaa kaikki asiakkaaseen liittyvät tiedot keskitetysti yhteen paikkaan, mistä ne ovat helposti järjestelmän kaikkien muiden toimintojen käytettävissä. WiseCRM:n ainutlaatuisuus muodostuu kaksisuuntaisesta tietojen siirrosta kaikkien järjestelmän toiminnallisuuksien välillä: CRM jakaa tietonsa kaikkien muiden järjestelmän työkalujen käyttöön ja vastaavasti kaikki järjestelmän työkalut kerryttävät tietoja CRM:ään.

WisePlatformin toiminnallisuudet

WiseCMS - Julkaisujärjestelmä

  • Monikanavainen viestintä - Katso video
  • kotisivut, uutiskirjeet, mobiiliapplikaatio ja some-päivitykset
  • WiseWebsite - Kotisivut
  • WiseWebsite - alasivustot, myös omalla ilmeellä ja domainilla
  • WiseIntra- ratkaisut sisäiseen viestintään
  • WiseGallery - kuva- ja logoarkisto kotisivujen dynaamiseen käyttöön
  • WiseSome - some-integraatiot

WiseCRM - Asiakkuudenhallinta

  • Kontaktien hallinta - Katso video
  • yritykset, yhteisöt ja henkilöt, automaattinen asiakastiedon keruu
  • Hakutyökalu - Katso video
  • WiseActivities - Aktiviteettien hallinta - tehtävälistat, julkiset/henkilökohtaiset kalenterit

WiseMarketing - Digitaalisen markkinoinnin ratkaisut

  • ​WiseMail - sähköpostit ja uutiskirjeet - Katso video
  • WiseApp - mobiiliapplikaatio, ohjaus artikkelihallinasta
  • WiseInfoTV - opasteet, infot, someseinät, mainostaulut - ohjaus artikkelihallinnasta
  • WiseEvent - tapahtumahallinta - Katso video
    • kutsut, viestintä osallistujille, jälkimarkkinointi
    • maksullisten tapahtumien maksuratkaisut
  • WiseSurvey - tiedonkeräys: kilpailut, kyselyt, tyytyväisyystutkimukset, lomakkeet
  • WiseAD - mainonnanhallinta - Katso video

WiseSales - Myynnin ratkaisut

  • WisePDM - tuote/varastohallinta - kaikkien myyntien hallinta
  • WiseDeal - tarjous/sopimus/lasku –toimintaketjulla
    • sopimushallinta, digitaalinen hyväksyntä
  • WiseEcommerce - verkkokaupparatkaisut
  • WiseBenefit- asiakasetujärjestelmä
  • WiseReserve - varausjärjestelmä ajan ja paikan varaukseen
  • WiseTicket - tapahtumatoimijan oma lippukauppasovellus
  • WiseCRD-kulunvalvonta
  • WiseSeat - areenoiden ja salien digitointijärjestelmä
  • WisePOS - kassasovellukset (tabletti/läppäri)
    • kuittitulostimet ja kassalaatikot
  • WiseLeads - liidikehitys - Katso video

WiseEconomy - Automatisoitu taloushallinnon järjestelmä​

  • WiseInvoice - laskutusratkaisut
  • WiseBill - sähköinen ostolaskujen käsittely
  • WiseHR - henkilöstöhallinta
  • WisePay - Tulorekisteri ohjattu palkkajärjestelmä
  • WiseAccounting - kirjanpito


WiseRoles- WisePlatform käyttöoikeuksien hallinta - Katso videot

Kaikki toiminnallisuudet sisältävät myös reaaliaikaisen analytiikan.

Kaikki samassa järjestelmässä, samoilla logiikoilla ja käyttäjätunnuksilla!

WiseEconomyn edut

  • Toistensa kaltaiset myyntilaskut, ostolaskut ja palkat tekevät toiminnallisuuksien käytöstä yksinkertaisen helppoa.
  • Analytiikat ovat selkeitä ja nopeasti ymmärrettäviä.
  • Johdonmukaisesti automatisoidut toimintatavat tekevät toiminnasta tehokasta.
  • Ekologinen paperiton toiminta.
  • Ajantasainen, markkinoiden automatisoiduin taloushallinnon kokonaisuus.
  • Kustannustehokas tulevaisuuden toimintamalli.
  • Läpinäkyvä kiinteä, kuukausittainen SaaS-palvelumaksu ilman eri asioiden transaktioita.


​​​​​​​WiseEconomya kehitetään jatkuvasti ja kaikki kehitys tapahtuu yhteistyössä asiakasverkostomme ja taloushallinnon asiantuntijoidemme kanssa. Tarjoamme myös tilitoimistopalveluita WiseEconomyn käyttöönsä ottaneille yrityksille.


Tutustu WisePlatformiin kokonaisuudessaan